Liisa, 72v: Turvapuhelin pelasti lukkojen takaa

Liisa, 72v, soitti meille tilatakseen ystävälleen Piccolo Senior -turvapuhelimen. Kysyimme Liisalta, mistä hän oli kuullut Piccolosta ja hän kertoi käyttävänsä laitetta itse. Liisa kertoi, että hän on ollut laitteeseen erittäin tyytyväinen. Piccolo tuli hänelle lahjana lapsenlapselta ja hän on käyttänyt laitetta siitä lähtien. Laite kulkee mukavasti kaulanauhassa eikä häiritse arjen askareissa. Soittaminen laitteella on Liisan mielestä helppoa, mistä Liisalle tulikin mieleen, että hän on kerran joutunut käyttämään laitetta oikeassa hädässä. ”Se olikin tapaus, joka vieläkin jaksaa naurattaa”, Liisa kertoi puhelimessa.

Vessan lukko jumiutuu

Liisa naurahti ja kertoi, että hänellä on Piccolo Senior -turvapuhelin ollut kerran todellisessa hätätilanteessa. Liisa asuu tuetun asumisen asunnossa, jossa häntä autetaan erilaisissa arjen askareissa ja lähellä asuu paljon ystäviä. Asunnossa oli kuitenkin vessan lukko ollut jo pitkään vetelän oloinen, mutta Liisa ei ollut muistanut mainita asiasta kellekään. Lukkoa ei sinällään tarvitsisi yksin asuessa käyttää, mutta Liisa kertoi, että on niin tottunut, että lukitsee oven aina vessassa asioidessaan. Eräänä kertana kävikin sitten niin, että lukitusmekanismi petti jotenkin eikä lukko auennutkaan. Nyt tarina jo nauratti Liisaa, mutta silloin Liisa tajusi jääneensä omaan vessaan jumiin.

Turvapuhelin pelasti

Liisa kertoi, että hän seisoi vessassa ja lukko selvästi vain pyöri tyhjää eikä ovi enää auennut. ”Siinä meinasi tytölle tulla tenkkapoo”, Liisa nauroi puhelimessa, ”Mutta sitten muistin, että minullahan roikkuu turvapuhelin kaulanauhassa.” Liisa painoi painiketta ja turvapuhelin alkoi hälyttämään. Toisesta päästä kuului lapsenlapsen Timon ääni, joka asui vain muutaman sadan metrin päässä. Timoakin oli hieman lopulta naurattanut kun hän kävi päästämässä isoäitinsä vessasta. ”Vessan lukkoa piti purkaa, että ovi saatiin auki. Timo kävi sitten jo seuraavana päivänä vaihtamassa oveen uuden lukon.”, Liisa kertoi iloisesti. Kun kysyimme, että vieläkö Liisa lukitsee oven, niin vastaus oli selvä: ”Toki. Ei tässä iässä enää opi uusia temppuja.” Mutta kun muistutimme, että hyvinhän tuo turvapuhelimen käyttö kuitenkin on opittu, niin Liisa tunnusti, että se olikin niin helppoa.

Turvapuhelin pelasti

Turvapuhelin pieneen ja isoon hätään

Turvapuhelin Piccolo Senior voi pelastaa sinut lukkiutuneesta vessasta, mutta se voi pelastaa sinut myös kaaduttuasi. Piccoloon voi tallentaa kolme numeroa, joihin soittaminen tapahtuu vain nappia painamalla. Laitteessa on kovaääninen kaiutin ja laadukas mikrofoni, jonka avulla puhuminen onnistuu helposti vaikka turvapuhelinta ei jaksaisi nostaa lähelle korvaa. Turvapuhelin voidaan paikantaa myös karttasovelluksemme avulla. Hanki siis Piccolo Senior -turvapuhelin tuomaa turvaa ja mielenrauhaa.

 

Turvapuhelin pelasti lukkojen takaa


css.php