Confienta
Syntytarina

Vuosia sitten Kallen isoäiti kaatui kotonaan ja loukkasi itsensä vaikeasti. Hän ei päässyt itse ylös eikä hento ääni kuulunut naapuriin. Kesti yli vuorokauden ennenkuin isoäitiä alettiin kaivata. Hänet löydettiin kotoaan lattialta lonkka murtuneena ja janoisena. Isoäiti toipui onnettomuudesta, mutta läheisiä, kuten Kallea, tapaus kosketti syvästi.

Isoäidille päätettiin hankkia turvapuhelin, mutta pian huomattiin, että valikoimat olivat niukat ja tarjotut ominaisuudet huonot. Turvapuhelimet olivat kalliita, ne vaativat usein lisälaitteita sekä puhelut saattoivat olla hyvin kalliita. Osassa turvapuhelimia oli erittäin kalliit kuukausimaksut. Kallea mikään tarjolla ollut vaihtoehto ei houkuttanut. Omaisille oli selvää millainen olisi hyvä turvapuhelin: se kulkisi kaulassa tai ranteessa, se toimisi ilman lisälaitteita, sillä soittaminen olisi samanhintaista kuin millä tahansa muulla puhelimella, se toimisi missä tahansa eikä pelkästään kotona, sillä olisi pitkä toiminta-aika, se olisi kestävä ja se olisi ennen kaikkea hyvin yksinkertainen käyttää. Kalle ymmärsi, että moni muukin kaipaisi samanlaista turvapuhelinta. Confienta oli syntynyt.

Confienta
Asiakaspalvelu ja Käyttötuki

info@confienta.fi
010 281 3400

PALVELUNTARJOAJAT: Yhteydenotot alla olevaan numeroon:

0400 291205

Confienta
Jälleenmyyjäksi

Oletko kiinnostunut ottamaan Confientan tuotteita omaan valikoimaasi jälleenmyyntiin? Meiltä saat käyttövalmiit ja toimintavarmat tuotteet sekä suoran asiakastuen. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää.

Kalle Viitasaari
kalle.viitasaari@confienta.fi
045 128 5818

"Isäni uskaltaa taas harrastaa hänelle rakasta metsässä liikkumista kun hankimme hänelle turvapuhelimen paikannuspalvelulla. Olemme saaneet turvapuhelimen hankinnan jälkeen mielenrauhaa koko perheelle."

Anni ja Maija, Helsinki
Sivukartta